< Takaisin
Tiedepolitiikka 4/00
Pääkirjoitus
Ravun piirtämisen periaatteista
Sittemmin opetusministeriön korkeana virkamiehenä eläköitynyt Kalervo Siikala antoi vuonna 1980 julkaistussa kirjassaan Ajan merkit sivistymisen ohjeen lukijalleen: "Mene kirjastoon tai kirjakauppaan, sytytä lukulamppu, lue kirja. Älä usko mainosta: etsi vanha, hiljainen, syrjäinen teksti." Omien lukukokemusteni historiassa Siikalan kirja edustaa hänen itsensä kuvaamaa "hiljaista, syrjäistä tekstiä", jonka ajatuksiin - erityisesti kiireeseen liittyviin pohdintoihin - olen kuitenkin monesti palannut.
Poliittista elämää tarkkailleen Siikalan kommentit vallan kammareista ovat tylyn paljastavia. Hänen mukaansa "vallan ja kunnian mukaville ylätasanteille ja niiltä kohti huippua pyritään liian raskaassa lastissa: almanakka on täynnä aamusta iltaan. - - Maailmaa hallitaan sumuisin aivoin." Kiire riivaa. Mutta: "Johtoväkeä kalvavan kiireen syy ei juuri koskaan ole työn vaan tyhjän pyörittämisen paljous." Siikala peräänkuuluttaa väljyyttä, kiireetöntä harkintaa ja aikaa, sillä "ilman niitä ei synny uutta tieteen, taiteen tai talouden aloilla - saati sitten politiikassa ja yhteiskuntaelämässä."
Aikamme paradokseihin kuuluu, että tämän itsestäänselvyyden toteuttaminen näyttää käyvän yhä vaikeammaksi. Kiireettömyyteen ei ole aikaa. Suuri paradoksi on myös se, että kulttuurisesti aikapulasta on tullut yksilön tärkeyden mitta. Mitä vähemmän aikaa sinulla on, sen tärkeämpi olet, ja päinvastoin. Kaikkein tiukimmin oravanpyörään ovat juuttuneet ne, jotka itsekin jo määrittelevät arvonsa samalla tavalla. Eikä tässä pelissä ei ole voittajia. Insinööri Nick Campbell ilmaisi ongelman ytimen taannoin Fast Company -lehden keskustelupalstalla vaikeasti suomeksi kääntyvällä toteamuksella: "the problem with the rat race is that even if you win, you're still a rat".
Sitten Siikalan kirjan julkaisemisen maailma on kiireellistynyt entisestään. Tuoreessa kirjassaan Faster. The Acceleration of Just About Everything (1999) (Nopeammin. Jokseenkin kaiken kiihtyminen) tunnettu tiedetoimittaja James Gleick kuvaa lukuisin esimerkein "kaiken nopeutumista" ja nopeutumisen arveluttavia vaikutuksia teknologiavetoisessa sivilisaatiossamme. Kuten kiiresairautta, johon pahasti sairastuneet tekevät jatkuvasti 80 tunnin työviikkoja tuntien kuitenkin koko ajan panoksensa riittämättömäksi. Jotakin aidosti perverssiä on siinäkin, kun uraorientoituneet tietotyön sankarivanhemmat tarjoavat laatuaikaa lapsilleen lukemalla iltasatuja Minuutin iltasadut -kirjasarjasta (One Minute Bedtime Stories).
The New York Times -lehdessä Faster-kirjaa arvioinut Barbara Ehrenreich muotoilee joulunajan kotiläksyksemme perimmäisen kulttuurisen kysymyksen: "Onko tämä monikäyttöliittymäinen, hyperverkottunut, globalisoitunut, kofeiinivetoinen, voittoja maksimoiva, miljoona bittiä sekunnissa JOKIN jossa me elämme hyvä asia?" Ehrenreich pelkää, että se mitä loppujen lopuksi menetämme yhä nopeutuvassa informaation välittämisen ja kiireen kulttuurissa on mahdollisuus reflektoida, pohtia asioita, mahdollisuus viisastua ja tehdä moraalisia päätelmiä.
Kiireen, kansanvallan ja politiikan teemaa ovat kiehtovasti pohtineet myös "epäpoliitikot" Jörn Donner ja Claes Andersson. Terveenä laitoksessa -teoksessaan (1995) Donner kuvaa elävästi valtakunnanpolitiikan irration aalisuutta, esimerkiksi yöneuvottelujen typeryyttä, ja kysyy retorisesti, onko poliitikoilla koskaan aikaa ajatella. Hän toistaa ja tarkentaa kysymyksensä Miksi olen -kirjassaan (1998): "Itse olen jo vuosikymmenien ajan tehnyt poliitikoille ja yritysjohtajille tämän tyhmän kysymyksen, onko heillä 'aikaa ajatella', ja saanut mitä hämmentävimpiä vastauksia. Tarkoitan sitä, että onko heillä kaiken keskusteluihin, tapaamisiin, matkoihin, kokouksiin, ehkä muistioiden lukemiseen kuluvan ajan ohella, aikaa ja rohkeutta istua yksinään hiljaisessa ja tyhjässä huoneessa ja yrittää pohtia, minkä parissa he todellisuudessa touhuavat ja miksi."
Viisaassa kirjassaan Kaksitoista vuotta politiikassa kirjailija-psykiatri Claes Andersson kuvaa itse- ja instituutiokriittisesti vuosiaan kansanedustajana, ministerinä ja puoluejohtajana. Teos kuuluu kirjasyksyn ehdottomiin suosikkeihini. Monin paikoin unenomaiselta vaikuttaneesta ministerikaudestaan Anderssonin selvin muisto on ainainen kiire ja ajan puute. "Kiire kiire kiire. Tehokas lääke luovaa ajattelua vastaan." Anderssonkin viittaa siihen, kuinka kiire petollisesti saa kiireisen tuntemaan itsensä "suorastaan korvaamattomaksi". Ja kiire vie helposti mukanaan, jopa Anderssonin kaltaisen tiedostavan yksilön, ihmisen psyyken ammattilaisen: "Virta imaisi minut mukaansa, ja minä innostuin. Minä nautin, vauhtisokea kun olin. Samaan aikaan laiminlöin lapsiani, lapsenlapsiani ja vanhoja ystäviäni. En huolehtinut itsestäni enkä sokeritaudistani." - Ja Anderssonin seesteinen johtopäätös nyt, myöhemmin: ihmisen suurin etuoikeus on saada itse päättää ajankäytöstään ja tekemisen rytmistä.
Luovuustutkimus vahvistaa, että oman rytmin noudattaminen on aidon luovuuden välttämätön edellytys. Siksi on järkyttävää, kuinka kiireestä ja hössötyksestä on tullut niin leimallinen osa myös yliopistoelämän ja monen muun innovaatioihin pyrkivän organisaation arkipäivää.
Kaikenlaisissa organisaatioissa laaditaan kaikenlaisia innovaatio-ohjelmia ja -strategioita, mutta vain harvoin ne tavoittavat luovuuden ytimen yhtä hyvin kuin kiinalainen kertomus Chuang-Tzusta. Olen törmännyt kertomukseen useammankin kerran, viimeksi Italo Calvinon pienessä suurteoksessa Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle. Tarinan mukaan kuningas pyysi Chuang-Tzuta piirtämään ravun. Chuang-Tzu pyysi viisi vuotta aikaa, asunnon sekä kaksitoista palvelijaa. Viiden vuoden kuluttua hän ei kuitenkaan vielä ollut aloittanutkaan piirtämistä, vaan sanoi tarvitsevansa vielä viisi vuotta lisäaikaa, jotka kuningas hänelle myönsikin. Kun kymmenen vuotta toimeksiannon saamisesta tuli täyteen, Chuang-Tzu otti esiin siveltimen, keskittyi, ja piirsi - yhdellä ainoalla siveltimen liikkeellä - täydellisimmän ravun mitä koskaan oli nähty.
Toivotan Sinulle akkuja lataavaa vuodenvaihdetta. Slow food. Slow thinking. Kiireettömyyttä. Kanssaihmisiä. Konvehteja. Ja kirjoja.
Järvenpäässä 26.11. 2000
Jussi T. Koski