< Takaisin
Tiedepolitiikka 3/2018
Pääkirjoitus
Opiskelijavalintoja ja tiedonlähteitä
Opiskelijavalinnat kuuluvat voimassa olevan yliopistolain mukaan yliopistojen autonomian piiriin. Tästä huolimatta opetus-ja kulttuuriministeriö on viime vuosina yhä voimakkaammin ohjannut yliopistojen opiskelijavalintoja. Viimeisimpänä tällaisena toimenpiteenä on ylioppilastutkinnon painoarvon merkittävä vahvistaminen opiskelijavalinnoissa. Suomalaiset yliopistot toimivat maailman tulosohjatuimmassa korkeakoulujärjestelmässä, kun järjestelmää tarkastellaan tuloksellisuusindikaattoreihin pohjautuvan perusrahoituksen määrään perustuen. Tämän arvion esitti vastikään juhlaluennossaan professori Jussi Kivistö, jonka tehtävä Tampereen yliopistossa on hallintotieteen, erityisesti korkeakouluhallinnon opetus ja tutkimus. Kun tähän lisätään esimerkiksi tulosneuvotteluissa sovitut muutokset opiskelijavalintaan ja strategisen ohjauksen mukaan kohdennettava rakenteelliseen kehittämiseen painottunut rahoitus, voidaan todeta, että suomalainen yliopistolaitos on yhä enemmän poliittisen päätöksenteon väline. Tämän välineen, kuten kaiken muunkin koulutuksen käyttämisessä viimeiset hallituksemme ovat katsoneet parhaaksi leikata koulutukselle myönnettäviä resursseja. Ammatillisen koulutuksen osalta resurssien leikkaukset näyttävät vahvistavan nuorten syrjäytymistä, ammattiin soveltumattomien henkilöiden pakkokouluttamista yhteiskunnan keskeisille aloille, kuten sosiaali- ja terveystoimeen sekä vastuun sysäämistä nuorille, jotka eivät ainakaan kaikki kykene resurssileikkausten kohteeksi joutuneen koulutusjärjestelmän edellyttämään itseohjautuvuuteen.
Koulutukseen tehdyt leikkaukset osoittavat myös hyvin valtionhallinnon sektorivetoisen politiikan huonoa koordinointia koko yhteiskunnan tasolla. Poliittisesti heikko opetus- ja kulttuuriministeriö ei kykene pitämään puoliaan resurssien jaossa. Koulutuksen tempoileva kehittäminen ilman että kokeilukulttuurin kautta hankitaan kokemuksia uudistuksista, johtaa monella tavalla huonoihin tuloksiin yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta. Yhtenä esimerkkinä voidaan ottaa koulutussektorin sisäiset ongelmat, jotka aiheutuvat heikosta koordinaatiosta. Ensin meillä lisättiin voimakkaasti tohtoreiden koulutusta mm. tutkintomääriin painottuneilla tulosindikaattoreilla yliopistoja kannustaen. Seuraavaksi alettiin kiristää niin yliopistojen kuin ammattikorkeakoulujen rahoitusta, jonka seurauksena suljettiin yksi keskeinen osa tulevien tohtoreiden työmarkkinoista useiksi vuosiksi. Samaan aikaan koko ajan vahvistunut tutkimusrahoituksen lyhytjänteiseen kilpailuun perustuva rahoitusmekanismi kiristi projektirahoituksesta käytävän kilpailun äärimmilleen. Kun tähän vielä lisätään ammatillisen koulutuksen säästötoimet, on monien nuorten tohtoreiden tie työmarkkinoilla tukossa. Lisäseurauksena on lisääntyvä tutkijoiden pako ulkomaille parempien työmahdollisuuksien perässä ja uravalintaansa tyytymättömien sekä turhan tutkijankoulutuksen hankkineiden kasvava joukko kotimaassa.
* * *
Sakari Ahola on yksi viime vuosina eniten suomalaisia opiskelijavalintoja tutkineita henkilöitä. Yhdessä Jenny Spoofin kanssa he ovat analysoineet artikkelissaan opiskelijavalinnoista viime vuosina käytyä julkista keskustelua. Keskusteluun ovat osallistuneet luonnollisesti hakijat ja opiskelijat, mutta heidän lisäkseen erityisesti korkeakoulujen johto, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä muiden valtionhallinnon alojen edustajat sekä opettajat ja tutkijat. Hallinnon näkökulmasta uudistuksen ensisijaiseksi tavoitteeksi paljastuu nopeuttamispolitiikka eli pyrkimys lyhentää opiskeluaikoja sekä siirtymistä korkeakoulutukseen ja sieltä edelleen työmarkkinoille. Uudistuksen kohteet ja myös niin korkeakoulujen johto kuin opettajat ja tutkijatkin ovat tuoneet esiin kritiikkiä todistusvalintaa kohtaan. Pääsykokeita ja niiden toimivuutta opiskelijavalinnassa ei pidetä lainkaan niin yksiselitteisesti ongelmallisena kuin opetus- ja kulttuuriministeriön edustajat antavat ymmärtää. Opiskelijavalintauudistuksen, kuten monien muidenkin koulutusuudistusten tulosten arviointi jää jälkikäteiseksi ja mahdolliset negatiiviset seuraukset jälleen kerran muiden kuin päättäjien kannettaviksi.
Ajatushautomoiden merkitys suomalaisessa mielipiteenmuodostuksessa ja päätöksenteon tukena käytettävän informaation tuottajina on ainakin jossain määrin kasvanut viime vuosina. Alun alkaen poliittiseen tukirahoitukseen nojanneet ajatushautomot hankkivat nykyisin rahoituksensa pääosin kilpailluilta tutkimusrahoitusmarkkinoilta, joissa toimivat myös julkiset tutkimuslaitokset ja yliopistojen sekä ammattikorkeakoulujen tutkimusyksiköt. Ajatushautomoita ei ole Suomessa tutkittu kovin paljon. Vielä vähemmän niiden toimintaa on tutkittu Joni Forsellin artikkelin tapaan bibliometristä tutkimusotetta käyttäen. Forsell arvioi ajatushautomoiden tutkimusta niiden julkaisujen perusteella tarkastellen käytettyä lähdeaineistoa. Tutkimuksen aineistona on 22 julkaisua ja runsas 1400 viitettä. Tutkimuksen avulla voidaan muodostaa kuvaa ajatushautomoiden julkaisuissaan käyttämistään lähteistä sekä siitä, miten ajatushautomot hyödyntävät tietoa julkaisuissaan. Tieteelliset julkaisut ovat ajatushautomoiden julkaisujen yleisiä tiedonlähteitä ja ne käyttävät monipuolisesti eri tiedonlähteitä, jotka ovat myös ajankohtaisia tarkasteltavan aiheen kannalta.
* * *
Nyky-yhteiskuntaa leimaa digitaalisuus, joka kytkeytyy läheisesti vuoden 2018 Edistyksen Päivien teemana olleeseen tekoälyyn. Digitaalisuus tuo yhteiskunnan toimintaan monia vaikeasti ennakoitavia, mutta vaikutuksiltaan merkittäviä ilmiöitä. Joonas Keppo, Pekka Neittaanmäki ja Anniina Ojalainen tarkastelevat artikkelissaan digitaalitalouden kehitykseen kytkeytyviä verotusongelmia yhtenä tällaisena tulevaisuuden merkittävänä kysymyksenä. Digitaalitalous kytkeytyy myös toiseen suureen tulevaisuudessa merkitykseltään kasvavaan ongelma-alueeseen eli ympäristön muutokseen ja mahdollisuuksiin ehkäistä esimerkiksi ilmastonmuutoksen mukanaan tuomia haittoja. Digitaalitalouden verotus edellyttää valtioilta uudenlaisia ratkaisuja, joiden tekemistä mutkistavat ilmaistuotteiden ja verkkokaupan sekä alustatalouden kehitys.
* * *
Yksi tutkimusrahoituksen yhteydessä monesti esiin nouseva tavoite on korostaa poikkitieteellisen tutkimuksen tärkeyttä. Poikkitieteellisyyden on nähty olevan yhä tärkeämpää kompleksisten ja globaalien ongelmien, kuten vaikkapa ilmastonmuutoksen ja siirtolaisvirtojen tutkimiseksi. Petri Turunen lähestyy poikkitieteellistä tutkimusta ruohonjuuritasolla. Hän kuvaa ja analysoi poikkitieteellisen selityskontekstin rakentamista aineistonaan eri tieteenaloilta koostuvan tutkimusryhmän työskentelystä kerätty havaintomateriaali. Tutkimusryhmän käytännön työskentelyssä korostuivat eri tieteenaloille ominaiset esitystavat ja niiden yhteen sovittaminen. Ongelman ydin voidaan pelkistää yhteisen kielen löytämiseen. Huolimatta siitä, että suomalaisessakin tutkimusrahoituksessa korostetaan poikkitieteellisyyttä, lyhytjänteinen kilpailtu pätkärahoitus ei ole tätä tutkimustapaa tukeva mekanismi. Yhteisen kielen löytäminen ja sen toimivaksi työstäminen kysyy aikaa, jota taas lyhyisiin hankkeisiin painottunut tutkimusrahoitus ei tue. Siten poikkitieteellisissä hankkeissa tieteenalojen synergioiden löytäminen ja tulosten tuottaminen niiden pohjalta jää usein puolitiehen eli tieteenalat keskustelevat keskenään, mutta tulokset joudutaan usein tuottamaan tieteenalapohjaisina.
* * *
Lehden sisältöä täydentää kaksi mielenkiintoista kirja-arviota. Armi Mustosmäki erittelee arviossaan kirjaa ”Enemmän kuin puoli taivasta” kiinalaisesta yhteiskunnasta ja erityisesti naisen asemaa historian saatossa Kiinassa. Kirja antaa monella tapaa uutta tietoa kiinalaisesta yhteiskunnasta, sen historiasta ja naisen asemasta osana tätä kehitystä. Osmo Lampisen arvion kohteena on Tampereen yliopiston ensimmäisenä rehtorina toiminutta Paavo Kolia esittelevä Matti Parjasen teos. Teoksessa kuvataan Paavo Kolia yliopistouudistajana, jonka toiminta ajoittuu Tampereen yliopiston kehittymiseen Yhteiskunnallisesta korkeakoulusta monialaiseksi yliopistoksi.
Toivotan lopuksi lukijoille antoisaa loppusyksyä
Kangasalla 5.11.2018
Kari Kuoppala