|
|
|
< Takaisin
Tiedepolitiikka 2/2010
Pääkirjoitus
Suomalainen yliopistolaitos on puoli vuotta elänyt vuosisadan yliopistouudistukseksi
kutsutun vuodenvaihteessa voimaan tulleen uuden yliopistolain aikaa. Yliopistolaki
muutti yliopistojen taloudellista asemaa, kun yliopistoista tuli muodollisesti
itsenäisiä talousyksiköitä entisen tilivirastoaseman
sijaan. Taloudellisen vapauden lisäys kuitenkin pitää sisällään
suuremman vastuun omasta talouden pidosta ja taustalla olevan valtion
etääntymisen nimenomaan vastuun osalta aiempaa kauemmas.
Tiedepolitiikan tässä numerossa yliopistolaki näyttäytyy
monissa teksteissä joko suoraan tai ainakin välillisesti.
Suomalaisena korkeakoulututkijana on ollut viime vuosina miellyttävää
vierailla kansainvälisissä konferensseissa ainakin, mikäli
kokee viehtymystä maamme tekemiä ratkaisuja koskevista ylistävistä
arvioista. Milloin ylistystä jakavat plenumesitelmää pitävät
pääalustajat, milloin työryhmissä puheenvuoroja pitävät
osallistujat. Toki on hyväksyttävä vanhan sanonnan paikkansa
pitävyys tässäkin yhteydessä: Ei niin suurta valhetta,
ettei totta toinen puoli. Vaikka itsekin olen valmis tämän allekirjoittamaan,
se ei silti tee minusta hykertelevän tyytyväistä uuden
yliopistolain suhteen. Hyvää lain eduskuntakäsittelyssä
oli viime kätisen päätösvallan turvaaminen yliopistoille
niiden sisäisiä asioita koskien. Tämä sillä edellytyksellä,
että yliopistot saavat käyttää tuota päätösvaltaansa
edelleen niitä koskevissa keskeisissä autonomian piiriin kuuluvissa
asioissa.
Yliopistojen opiskelijavalinnan luulisi olevan yliopistojen autonomian
piiriin kuuluva asia, jos mikä. Näin ei kuitenkaan näytä
olevan ja se herättää myös epäluottamusta uutta
yliopistolakia koskevien muidenkin tulkintojen suhteen. Opetusministeri
on omilla lausunnoillaan vihjaissut opiskelijavalintakysymyksen yhteydessä
siihen vanhaan tosiasiaan, että raha on hyvä konsultti. Yliopistot
siis voidaan viime kädessä pakottaa valitsemaan opiskelijat
ensisijassa ylioppilastutkinnon perusteella rahaa kiristyskeinona käyttäen.
Jos yliopistot eivät kykene parhaiten harkitsemaan, miten opiskelijansa
valitsevat, niillä tuskin voi olla pätevyyttä ratkaista
sitäkään, mitä valituille opiskelijoille tulisi opettaa.
Silloin ei kaukana ole myöskään vastaavan ohjauksen ulottaminen
tutkimuksen aiheistakin päättämiseen, tulisihan korkeimman
opetuksen perustua tutkimukseen.
***
Opiskelijavalintaa suhteessa yliopistojen autonomiaan ja muitakin yliopistolakiin
liittyviä kysymyksiä tarkastelee artikkelissaan Raija Huhtanen.
Hän tuo esiin tekstissään muitakin tulkinnanvaraisuuksia,
joita uuteen yliopistolakiin liittyy. Yliopistolain taustalla vaikuttaa
kireä taloustilanne ja tosiasia, että valtion taloudellinen
rooli yliopistojen rahoituksessa erityisesti tutkimuksen osalta on supistunut
viimeisten vuosien aikana merkittävästi. Opetusministeriö
ohjaa yliopistoja kansainvälisten mallien mukaiseen erikoistumiseen
ja rakenteiden uusimiseen, jossa keskeisenä piirteenä on oppiaineiden
merkityksen vähentäminen yliopistojen rakenteellisena perustana.
Tältä pohjalta toteutettavan koulutuksen osalta herää
kuitenkin kysymys, mihin koulutuksen rakenne voi perustua, jos tiedeperusteiset
oppiaineet korvataan työelämälähtöisiksi kuvitelluilla
opetussisällöillä. Taustalla väikkyy myös suurempi
kysymys siitä, mihin kaikkeen taloudellisen ohjauksen keinot voidaan
ulottaa lakia väljästi tulkiten.
Taloudellisen tilanteen muutoksia on yliopistojen suhteen tarkasteltu
tällä vuosituhannella etenkin Yhdysvalloissa akateemisen kapitalismin
nimellä kulkevan käsitteistön avulla. Akateeminen kapitalismi
viittaa talouden lainalaisuuksien yliopistoja ohjaavan vaikutuksen voimistumiseen
ja tieteellisen toiminnan ehdollistumiseen yhä kasvavassa määrin
monilta osiltaan talouden kehityspiirteiden pohjalta. Käsitteistö
tarjoaa myös välineistöä uuden yliopistolain taustojen
arviointiin suomalaisessa kontekstissa, vaikka kaikkia amerikkalaisen
todellisuuden piirteitä meiltä ei ehkä löydykään
johtuen korkeakoululaitoksen pitkästä valtiollisesta perinteestä.
Ilkka Kauppinen nostaa tekstissään esiin aineettoman
omaisuuden ja erityisesti immateriaalioikeudet akateemisen kapitalismin
ja sosiologisen teorianmuodostuksen käsitteitä käyttäen.
Immateriaalioikeudet ovat yksi keskeinen keskustelun alue, kun mietitään
yliopistojen mahdollisuuksia löytää uusia varainhankinnan
keinoja paikkaamaan supistuvaa valtion taloudellista panosta. Niihin liittyy
myös kysymys tieteen tulosten julkisuudesta ja tutkimustulosten omistamisesta.
Uusi yliopistolaki vaikuttaa myös yliopistojen ja niiden alueellisen
ympäristön suhteisiin. Tästä konkreettisena esimerkkinä
Oulun yliopiston päätös lakkauttaa taloudellisiin
syihin vedoten Kajaanin opettajankoulutuslaitos. Yliopistolain
yhteydessä on käyty kaiken kaikkiaan hyvin vähän keskustelua
yliopistojen alueellisesta merkityksestä. Yliopistojen ja paikallisten
suhteiden problematiikkaan tuo mielenkiintoisia ulottuvuuksia Helena
Kantanen omassa artikkelissaan, jossa hän tekee arviota yliopistolain
vaikutuksista tässä suhteessa pohjaten tarkastelunsa muutaman
vuoden takaiseen aiheeseen liittyvään väitöskirjaansa.
***
Lehden loppuosan puheenvuoroissa on monta kiinnostavaa aihepiiriä,
jotka nekin kiinnittyvät hyvin kiinteästi keskusteluun yliopistojen
toiminnasta. Sakari Ahola valaisee puheenvuorossaan taustoja
ikuisuuskysymykseltä vaikuttavan ylioppilassuman syntyyn ja kehitykseen
liittyen. Hän osoittaa selkeästi, että ylioppilassuma poistuu
aikanaan yhtä luonnollisesti kuin se syntyikin. Ylioppilassuman poistamiseen
ei pääsykoeratkaisuilla ja valinta perusteiden viilaamisella
näytä olevan suurtakaan vaikutusta. Sen sijaan rakenteellisen
kehittämisen tarpeet moninkertaistuvat, kun ylioppilassuma aikanaan
purkautuu luonnollista tietä. Purkautumiseen varautumisessa näyttäisi
olevan todellinen pitkän aikavälin haaste korkeakoulupolitiikalle
mieluumminkin kuin pääsykoenäpertelyn toistuvassa esiin
nostamisessa.
Jyväskylän yliopiston tutkijat ovat kehitelleet omaa
vaihtoehtoista tulkintaansa yliopistojen tuloksellisuuden tarkastelulle.
Tässä lehdessä he esittelevät lyhyesti tutkintokoulutuksen
ja tutkimuksen rahoitukseen perustuvan tuloksellisuusindeksimallinsa ja
arvioivat myös uusien yliopistojen pärjäämistä
tällä tavoin tarkasteltuna. Virpi Honkasen lectio praecursoria
on mielenkiintoinen katsaus akateemiseen yrittäjyyteen viidessä
Euroopan maassa. Yrittäjyyteen kouluttaminenhan on yksi uusista haasteista,
joihin yliopistojen Suomessakin tulisi vastata ympäristöstä
esitettyjen vaateiden mukaan. Keskeisinä tuloksina Honkanen nostaa
esiin toisaalta maiden väliset erot yrittäjyyden tuoman menestyksen
suhteen sekä sukupuolten eriarvoisen aseman tässäkin suhteessa
työmarkkinoilla. Vesa Huotari arvio Tuukka Tomperin
toimittamaa uutta yliopistolakia käsittelevää kirjaa ja
osallistuu siten omalta osaltaan lehden tämän numeron aihepiiriä
koskevaan keskusteluun. Mika Pantzarin kirja-arvio tuo keskusteluun
Kaj Sotalan kirjan ihmisen älyllisen ja toiminnallisen kapasiteetin
laajentamisen mahdollisuuksista tutkimuksen antamin keinoin.
***
Toivottavasti keskustelu uuden yliopistolain ja yleensä suomalaisen
korkeakoulu- ja tiedepolitiikan ympärillä jatkuu vireänä
kesän jälkeenkin. Toivottavasti Tiedepolitiikan kakkosnumeron
artikkelit antavat tähän pohjaa. Kesä kannattaa kuitenkin
osaltaan käyttää rentoutumiseen ja akkujen lataamiseen
kullekin parhaiten sopivalla tavalla. Siksi toivotan kaikille lehden lukijoille,
kirjoittajille ja muille yhteistyökumppaneille rentouttavaa ja virkistävää
kesää.
Tampereella juhannuksen alla 23.6.2010
Kari Kuoppala,
päätoimittaja