< Takaisin
Tiedepolitiikka 1/2016
Pääkirjoitus
Avoin tutkimus ja opetus –
yliopistot ja ammattikorkeakoulut
Pitkän kasvukauden jälkeen nykyinen hallitus on kohdistanut korkeakoululaitokseen tuntuvia leikkauksia, jotka ovat saaneet aikaan vilkasta keskustelua paitsi korkeakoulujen taloudesta, myös niiden toimintojen kehittämisestä ja supistusten vaikutuksista koko suomalaisen yhteiskunnan ja sen tietoperustan tulevaisuudelle. Konkreettisesti vaikutukset ovat ilmentyneet monissa yliopistoissa käytyinä yt-neuvotteluina, joiden perustana on ollut tarve henkilöstövähennyksiin seurauksena hallituksen toteuttamista menoleikkauksista. Muita ilmentymiä yleisemmästä hallituksen harjoittamasta talouspolitiikasta, joka on vaikuttanut korkeakoulutukseen ja erityisesti korkeakoulutettuihin, on jatkuvasti kiristynyt kilpailu tutkimusresursseista, jota heikon taloudellisen tilanteen ohella pahentavat monet tieteellisen jatkokoulutuksen saaneiden työmarkkinoita heikentävät tekijät. Näitä ovat voimakkaasti paisutettu tohtorikoulutus, resurssileikkaukset koko korkeakoulusektorilta, niin yliopistoista kuin ammattikorkeakouluistakin sekä julkisten tutkimuslaitosten menoleikkaukset, Suomen Akatemian ja Tekesin tutkimusrahoituksen leikkaukset. Kaikki nämä tekijät yhdessä ovat johtaneet voimakkaaseen akateemisen työttömyyden kasvuun viimeisten parin vuoden aikana.
Tulevaisuus korkeakoululaitoksen osalta näyttää kaiken kaikkiaan melko synkältä. Sen kummemmin hallituksella kuin muillakaan yhteiskunnan päättävillä tahoilla ei näytä olevan selkeää käsitystä, mihin suuntaan tutkimustoimintaa ja korkeinta opetusta tulisi maassamme kehittää. Kovin merkittäviä ajatuksia asiasta ei ole myöskään esitetty yliopistojen taholta eikä ainakaan mitään kannanottoa, jossa tällaiseen yhtenäiseen näkemykseen olisi pyritty. Kaikki vaikuttavat ikään kuin alistuneen kohtaloonsa tai ovat tyytyneet siihen, että löytyy, joku, jolla menee vielä omaa yksikköä huonommin. Käydään kilpailua siitä, kuka onnistuu parhaiten välttämään henkilöstöleikkaukset. Heikko taloudellinen kehitys kohdistuu yliopistoissa kuten muuallakin yhteiskunnassa pahiten yleensä huonoimmassa asemassa oleviin. Yliopistoissa tämä tarkoittaa nuoria pääosin lyhyissä, määräaikaisissa työsuhteissa olevia tutkijoita.
En halua väheksyä niitä kannanottoja, joita tilanteen korjaamiseksi on muutamilla tahoitta esitetty, mutta en jaksa oikein uskoa, että pelkällä hyvin perustellullakaan adressilla saataisiin aikaan muutoksia säästämiseen itsensä köyttäneiden poliittisten päättäjien keskuudessa. Tarvittaisiin vähintään kansalaisaloite korkeakoulutuksen kehittämisen puolesta, jotta päättäjien olisi pakko ottaa kantaa siihen, miten korkeakoulutusta ja tutkimusta Suomessa tulevaisuudessa kehitetään. Mikäli olen keskustelua seurannut riittävän intensiivisesti, en ole nähnyt yhtään kansainvälisen asiantuntijan (tarkoitan tutkijoita) kannanottoa, jossa hallituksen koulutukseen kohdistamia miljardiluokan säästöjä olisi puolustettu tai pidetty hyvinä ja välttämättöminä ratkaisuina. Päinvastaisia näkemyksiä ovat argumentoiden esittäneet mm. monet taloustieteen edustajat. Tältä osin onkin paradoksaalista, että samaan aikaan, kun niukkenevilla resursseilla tulisi päästä maailmanluokan tieteellisiin tuloksiin, kansainväliselle (ja kansalliselle) huippuasiantuntemukselle annetaan päätöksenteossa nollaluokan painoarvo.
* * *
Tämän vuoden ensimmäisen Tiedepolitiikka-lehden pohjamateriaalina käytetään viime vuoden Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivien työryhmissä pidettyjä puheenvuoroja, joista osa on työstetty tässä lehdessä julkaistaviksi artikkeleiksi. Päivien teemana oli avoin tutkimus ja opetus. Lehden aloittaa kuitenkin ajankohtainen artikkeli, jonka virikkeenä on toiminut opetus- ja kulttuuriministerin yliopistoille ja ammattikorkeakouluille viime syksynä lähettämä avoin kirje. Turkulaiset korkeakoulututkijat ovat ottaneet lähempään tarkasteluun kirjeessä esitetyt väitteet suomalaisresurssien epätarkoituksenmukaisesta käytöstä ja suurissa yksiköissä tehdyn tutkimuksen paremmasta laadusta. Kirjoittajat näkevät argumentoinnin perustana olevan Suomen Akatemian teettämän Tieteen tila ja taso 2014 -raportin. Artikkelissa törmätään myös siihen tosiasiaan, että tilastot kertovat helposti sitä tietoa, mitä niiden halutaan kertovan. Ministerin kirjeen tapauksessa käytetyt argumentit on haettu niin, että ne tukevat muilla perusteilla tehtyjä poliittisia päätöksiä (julkisen talouden säästötarpeiden kohdentaminen koulutukseen). Turkulaistutkijoiden artikkelin pohjalta voi tehdä johtopäätöksen, että ainakaan kansainvälisesti huonoilla tuloksilla ja heikolla laadulla ei voida vakuuttavasti perustella poliittisessa ohjauksessa asetettuja tavoitteita priorisoinnista ja suurien yksiköiden rakentamisesta.
Lehdessä on myös toinen ajankohtaiseen koulutuspolitiikkaan liittyvä puheenvuoro, jossa professorit Martti Lehto ja Pekka Neittaanmäki Jyväskylän yliopistosta pohtivat digitalisaation tuottamia muutoksia yhteiskunnassa mm. opiskelun ja opettamisen näkökulmasta. Artikkelissa hahmotellaan oppimiseen liittyvien ongelmien ratkaisemista digitaalisen henkilökohtaisen omaopettajan tukemana. Samoin luodaan kuva digitaalisesta oppimis- ja uraohjausjärjestelmästä. Kirjoittajat visioivat digitalisaation vaikutuksia myös elämän muilla alueilla. Käsittelyn piiriin tulevat opiskelun ja opettamisen ohella digitalisaation vaikutukset sosiaali- ja terveydenhuollossa, urheilussa ja liikunnassa sekä yleisemmin liiketoiminnassa.
* * *
Opiskelijamäärien kasvu on yliopistoissa merkinnyt jo muutama vuosikymmen sitten siirtymistä eliittien koulutuksesta massakoulutukseen. Ilmiön seurauksena ovat olleet myös yliopistokoulutuksen systematisoinnin ja suunnittelun uudet sisällöt ja merkitykset sekä niihin liittyvien tietojärjestelmien voimakas kehitys. Jyri Lindén kollegoineen tekee tähän kehitykseen läheisesti kytkeytyvän tarkastelun opetussuunnitelman merkityksestä ja erityisesti sen tietoperustasta yliopistokoulutuksessa. Kirjoittajat kytkevät opetussuunnitelman muutokset mielenkiintoisella tavalla paitsi korkeakoulutuksen muutoksiin niin myös yhteiskunnallisen toimintaympäristön muutoksiin. Opetussuunnitelmaa koskevien muutosten taustalle voidaan liittää yksilöllisyyden korostuminen ja markkinoiden logiikan laajeneminen kaikille elämänalueille. Yksilöllisyyden ja markkinalogiikan yhteen kietoutumisen seurauksena on oppimisen muuttuminen kuluttamisen muodoksi sekä koulutuksen ja sivistyksen välisen yhteyden hämärtyminen.
Kahdessa lehden artikkelissa nousevat esiin ammattikorkeakouluihin liittyvät kysymykset. Miika Kajanus kumppaneineen avaa keskustelun innovaatiotoiminnan vaikuttavuusindikaattorien käyttömahdollisuuksista osana ammattikorkeakoulujen rahoitusmallia. Ammattikorkeakoulujen toiminnan keskeisimpänä toimintaulottuvuutena on koulutuksen työelämälähtöisyys. Tähän kytkeytyy myös innovaatiotoiminnan tukeminen ja kehittäminen yrityksissä osana ammattikorkeakoulujen TKI-toimintaa. Ammattikorkeakoulujen tehtävissä korostuu myös alueellinen vaikuttavuus, joka tarkoittaa innovaatiotoiminnan kannalta erityisesti koulutusyksikön maantieteellisen alueen yritystoiminnan innovatiivisuuteen kohdentuvaa myönteistä vaikuttamista. Käytännön toimintamuotoina ovat erilaiset kehittämishankkeet ja projektit, joihin osallistuvat alueen yrityksissä niin ammattikorkeakoulun henkilökunta kuin opiskelijatkin. Haasteena, jota artikkelissa lähestytään, on tämän toiminnan mittaaminen ja erityisesti toiminnan vaikuttavuuden arviointi tältä pohjalta. Aihepiiriä havainnollistaen kirjoittajat esittelevät Savonia-ammattikorkeakoulussa meneillään olevaa vaikuttavuuden vahvistamiseen tähtäävää pilottihanketta.
Anne Kärki kirjoittajakumppaneineen pohtii avoimen tieteen ja tutkimuksen roolia ammattikorkeakoulukentässä. Keskustelupuheenvuoro pohtii opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2014 käynnistämää Avoimen tieteen ja tutkimuksen tiekartta -hanketta, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta johtava maa tieteen ja tutkimuksen avoimuudessa. Kirjoittajat tarkastelevat avointa tiedettä ja tutkimusta suhteessa ammattikorkeakoulujen TKI-tehtävään. Yhtenä esimerkkinä avoimuuden toteutumisesta ammattikorkeakouluissa kirjoittajat mainitsevat Theseus-verkkokirjaston, johon on koottu ammattikorkeakouluissa tehtyjä julkaisuja ja opinnäytteitä open access -julkaisuina.
* * *
Lehden sisältöä täydentämään on otettu Vesa Huotarin artikkeli, jossa hän lähestyy erilaisella tavalla johtajuustutkimusta. Tutkimusalueen klassikkona pidetyn Frederick Winslow Taylorin ajatuksia tulkiten Huotari nostaa esiin mielenkiintoisen kysymyksen johtajuustutkimuksen tehtävästä suhteessa johtajuuden asemaan ja merkitykseen yhteiskunnassa. Hän tulkitsee Taylorin pyrkineen kehittämänsä tieteellisen liikkeenjohdon mallin avulla lisäämään demokratiaa yrityksissä ja siten tavallaan liudentamaan johtajuuden merkitystä. Huotari siis haastaa johtajuustutkimusta pohtimaan, miten sen tulisi suhtautua johtamiseen yhteiskunnassa ja sen merkityksen kasvuun yhteiskunnan eri toiminnoissa. Huotari liittää Taylorin ajattelun maallistumiskehitykseen, joka konkretisoitui tieteellisen maailmankuvan vahvistumisen myötä vapautumisena taivaallisesta johtamisesta ja siirtymänä mekanististen lakien mukaan toimivaan maailmaan.
Lehteen on saatu mukaan myös yksi kirjallisuusarvio, jossa Matti Lindberg esittelee Turun ja Helsingin yliopiston tutkijoiden toimittamaa kirjaa Lohkoutuva peruskoulu. Kirjassa tarkastellaan Suomen Akatemian rahoittamia tutkimuksia varten kerättyihin suurimpia suomalaisia kaupunkeja käsitteleviin aineistoihin perustuen vanhempien kouluvalintoja ja niitä koskevia mielipiteitä.
* * *
Toivon, että lehden anti tarjoaa jokaiselle lukijalle jotain kiinnostavaa luettavaa. Toivotan lukijoille mukavaa kesänodotusta.
Kari Kuoppala
päätoimittaja