Edistyksellinen
tiedeliitto ry

PL 344
(Eerikinkatu 28, 5.krs)
00101 HELSINKI

Puh. 040 728 3893
Fax 09-7512 0211

E-mail:
toimisto@tiedeliitto.net

tiedepolitiikka@tiedeliitto.net

 

 

< Takaisin

 

Tiedepolitiikka 4/2017

Pääkirjoitus

Tieteen uudistuminen

 

Vuoden 2017 Edistyksen päivien teemana oli Tieteen uudistuminen. Päivillä pyrittiin hakemaan vastausta kysymyksiin: Miten tieteelliset ajattelu- ja toimintatavat, instituutiot ja organisaatiot uudistuvat? Mistä syntyvät uudet tieteelliset kysymykset ja ongelmat? Mitä uudistettavaa tieteessä on tunnistettavissa nyt? Mikä on tiedepolitiikan rooli tieteen uudistumisessa? 

* * *

Projektitutkija Taru Siekkinen toi puheenvuorossaan esiin tutkimustietoa nuorten tutkijoiden uranäkymistä suomalaisissa yliopistoissa. Urakehitys vaihtelee sattumasta suunnitelmallisuuteen. Yliopistojen uramallien ja –polkujen kriittinen tekijä on, houkuttavatko ne yliopistoihin sopivan määrän motivoituneita ja päteviä tutkijoita. Määräaikaisuus ja sen mukanaan tuoma epävarmuus yhdessä alhaisen palkkatason kanssa ovat tekijöitä, jotka ovat omiaan vähentämään yliopistouran houkuttavuutta. Akateemisten uramallien tulisi mahdollistaa erilaisia uralla etenemisen vaihtoehtoja, jotka ottavat huomioon osaamisen monimuotoisuuden ja elämäntilanteiden erilaisuuden. 

Professori Kirsi Tirri käsitteli nuorten tutkijoiden asemaa heidän tarvitsemansa tuen näkökulmasta. Tirri tarkasteli tutkijakoulun tukea väitöskirjan tekijälle. Hän toi esiin tutkijakoulussa tehtävän ohjaussopimuksen, joka sitouttaa ohjaajat ja väitöskirjan tekijän ja tekee kummankin oikeudet ja vastuut selkeiksi. Tutkijakoulu tarjoaa myös väylän niin kansalliseen kuin kansainväliseen verkostoitumiseen. Väitöskirjan rakenteesta ja laajuudesta tulisi olla selkeät ja yhtenäiset käytännöt. Tirri esitteli lisäksi Suomalaisen Tiedeakatemian tarjoamia tukimuotoja nuorille tutkijoille. Suomalaisen Tiedeakatemian alaisuudessa on aloittanut vastikään Nuorten Tiedeakatemia ja Suomalainen Tiedeakatemia osallistuu myös tutkijoiden mentorointiohjelmaan. 

Dosentti Markku Roinila tarkasteli tieteen uusiutumista suhteessa tiedon määrälliseen kehitykseen. Roinila käsitteli ensin tiedon määrällistä kehitystä. Nykyaikainen vertaisarviointi otettiin Nature-lehdessä käyttöön vuonna 1967. Roinila toi esiin tiedon määrällisen tuotannon räjähdysmäisen kasvun ja sen vaikutukset julkaisukäytäntöjen muuttumiseen. Petojulkaisemisella viitataan avoimiin julkaisukanaviin, joissa kirjoittajilta peritään korkeita kirjoittajamaksuja. Asiakokonaisuuksia pilkotaan useisiin eri artikkeleihin, jolloin puhutaan salami- tai nanojulkaisemisesta. Roinilan suuri kysymys liittyy määrän vaikutukseen laatuun sekä määrää korostavien rahoitusrakenteiden ohjaavaan merkitykseen.

Tutkijatohtori Reetta Muhonen pohti julkaisemiseen kytkeytyviä mekanismeja tutkimuksen vaikuttavuuden kannalta. Hänen näkökulmanaan oli erityisesti ihmistieteiden vaikuttavuus. Ihmistieteiden ongelmana on vaikuttavuuspuheessa korostuva kovien tieteiden näkökulma ja vaikuttavuuden näkeminen kapea-alaisesti vain taloudellisen kasvun ja teknisten innovaatioiden tuottamisena. Tutkimuksen vaikuttavuutta kansallisella tasolla tulisi pohtia tulosten julkaisemisen ja sitä tukevan rahoituksen näkökulmasta. Muhosen alustus antaa aiheen pohtia, saavutetaanko ihmistieteiden tutkimuksessa suurin vaikuttavuus tukemalla ensisijaisesti vain kansainvälistä artikkelijulkaisemista. 

Tutkija Otto Latva tarkasteli omassa alustuksessaan monitieteisyyttä humanistisen tutkimuksen näkökulmasta. Latva perusti alustuksensa omiin kokemuksiinsa tieteenalarajat ylittävästä tutkimuksesta. Hän arvioi humanististen tieteiden aloitteellisuutta monitieteiseen tutkimukseen osallistumiseen kriittisesti ja totesi olevan osin tieteenalan omaa syytä, että monitieteisiin tutkimushankkeisiin ei hakeuduta, vaikka muilla tieteenaloilla olisi aitoa tarvetta humanistisen tutkimuksen näkökulmiin ja tutkimustuloksiin. Apulaisprofessori Emilia Kilpua vei kuulijat sananmukaisesti tähtiin omassa alustuksessaan, koska hän tarkasteli tutkimusrahoituksen hankkimista  avaruustutkimuksessa suurille tutkimusryhmille niin kansallisilta kuin kansainvälisiltäkin rahoittajilta. Suomalaisille haasteita tuottavat itsensä myyminen ja tunnetuksi tekeminen, koska ne eivät kuulu perusluonteenpiirteisiimme. Työläiden konsortiohakemusten tekemistä Kilpua kuvasi kuitenkin opettavaiseksi ja jopa hauskaksi.  Dosentti Manu V. Tamminen vertaili terävänäköisesti eurooppalaista ja amerikkalaista tutkimuskulttuuria ja erityisesti niiden suhtautumista innovaatioiden syntyprosessiin. Hänelläkin puheenvuoro perustui omakohtaisiin kokemuksiin kummastakin kulttuuriympäristöstä. Amerikkalaisen kulttuurin erona ja etuna Tamminen pitää ennakkoluulotonta suhtautumista uusiin ideoihin ja samalla epäonnistumisen hyväksyvää ja sitä jopa luonnollisena pitävää asennetta. Epäonnistumista ei oikeastaan tunneta, vaan se on yksi vaihe läpimurtoa kohti edettäessä. Rahoituksessa tämän suhtautumisen tulisi Tammisen mukaan näkyä selkeänä riskirahoitusinstrumenttina. 

* * *

Edistyksen päivillä esiintyi myös professori Timo Honkela, jonka Rauhankone –teos oli päivien aikaan juuri menossa painoon. Honkela visioi tekoälyn mahdollisuuksia tieteen uudistamisessa. Hän näki merkittäväksi edistysaskeleeksi koneiden parantuneen kyvyn ymmärtää kieltä ja prosessoida sitä esimerkiksi kääntämällä. Tähän perustuu koneiden mahdollisuus auttaa ihmisiä ymmärtämään toisiaan ja ratkomaan ristiriitojaan. Honkela näki tekoälyn lähes rajattomia mahdollisuuksia jo lähitulevaisuudessa tarjoavana kehitysaskeleena. Tutkijatohtori Samuli Reijula tarkasteli tietokonemallien käyttöä tieteentutkimuksessa. Reijulan tavoitteena on kuvata tutkimuksen sosiaalista mekanismia. Tietokonemallit antavat mahdollisuuden tarkastella kuvitteellisen tiedeyhteisön toimintaa. Sen avulla voidaan yrittää kuvata systemaattisesti tutkimusyhteisön monimuotoisuutta. Tutkija Kristiina Rolin otti eettisen näkökulman tutkimusryhmien työskentelyyn. Hän pohti luottamuksen merkitystä tutkimusryhmien työskentelyssä ja vei tarkastelun kollektiivisen tiedollisen ja moraalisen vastuun analysointiin. Päivien päätteeksi dosentti Thomas Wallgren teki kokoavan historiallisen katsauksen tieteen uudistumiseen valistusajattelun välityksellä.   

* * *

Edistyksen päivillä pidettyjen alustusten lisäksi lehdessä on yksi englannin kielinen artikkeli, jonka kohteena ovat kansainväliset fysiikan opiskelijat. Artikkelissa eritellään opiskelijoiden käsityksiä suorittamastaan opinto-ohjelmasta ja oppimisestaan. Roni Tinellin ja muun kirjoittajaryhmän tavoitteena oli löytää yhteys opiskelijoiden oppimiskäsityksen ja koulutuksen laatukäsitysten välillä. Tätä yhteyttä ei kuitenkaan löytynyt. Lehdessä on myös Markus Mykkäsen ja Ilkka Pirttilän kirjoittamat kirja-arviot sekä Osmo Tammisalon liberalismia käsittelevä keskustelupuheenvuoro.

* * *

Edistyksen päivillä lähestyttiin tieteen uudistumista niin mikro- kuin makrotasolla, nykyhetken ja tulevaisuuden näkökulmista historiaan. Tutkimustyötä tarkasteltiin rakenteina muistaen kuitenkin, että ne ovat ihmisten tuottamia ja siten niiden uudistuminen on ihmisten tekemisien ehdollistamaa. Tiedepoliittisesti rahoituksen merkitys on keskeinen tieteen uudistumisen näkökulmasta. Nuorten tutkijoiden asema on suomalaisissa yliopistoissa edelleen huono. Keskeisin epäkohta liittyy työsuhteiden määräaikaisuuteen, joka tekee urasta epämääräisen ja turvattomuutta tuottavan. Kun määräaikaisiin työsuhteisiin yhdistetään alhainen palkkataso, ei tutkijanuran materiaalisia houkuttimia voi pitää hyvinä ja tieteen uudistumista parhaalla tavalla tukevina. Suomessa vallitsee kirjoittamaton sääntö, että tutkimustyötä tehdään yliopistoissa pääsääntöisesti määräaikaisissa palvelussuhteissa. Lisäksi määräaikaisuudet luovat tilanteen, jossa tekijät jakautuvat kahden kerroksen väkeen, joko pätkätöissä oleviin tai turvatummassa toistaiseksi voimassa olevassa tai ainakin pitkässä määräaikaisessa palvelussuhteessa toimiviin. Voidaan pohtia, tulisiko massankin olosuhteita parantaa, jotta laajemmalla joukolla olisi mahdollisuus pyrkiä tasaveroisesti huipulle. Jos tieteen uudistumiseen kuuluu myös vaikuttavuuden lisääntyminen, tulisi julkaisemisen määrää suosivaa rahoitusrakennetta arvioida ja harkita laatuelementtien lisäämistä rahoituskriteeristöön. Vaikuttavuuden näkökulmasta tulisi myös avoimesti pohtia kotimaisten kielten asemaa julkaisemisessa. Lisäksi yliopistojen kolmannen tehtävän tulisi olla osa vaikuttavuuden arviointia niin, että muullekin toiminnalle kuin kirjoittamiselle tai patenttien hakemiselle voidaan asettaa kriteerejä ja arvioida niitä osana yliopistojen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. 

* * *

Lopuksi haluan toivottaa lukijoille rentouttavaa ja rauhallista joulunaikaa sekä monimuotoisesti menestyksekästä uutta vuotta 2018.

Tampereella 11.12.2017
Kari Kuoppala



 

 

 

 

 

 


 





 

Takaisin ylös