Edistyksellinen
tiedeliitto ry


Postiosoite:
PL 344, 00101 HELSINKI

Käyntiosoite:
Eerikinkatu 28, 5. krs.
00180 HELSINKI

Puh. 040-728 3893
Fax (09) 7512 0211

E-mail:
tiedeliitto@netlife.fi
tiedepolitiikka@netlife.fi

 

< Takaisin

 

Tiedepolitiikka 1/1999
Pääkirjoitus

Sysäyksiä, syöksyjä ja pöyhkeitä sanoja

 

Tietoyhteiskunta on tällä hetkellä yksi vahvimmista läntisten teollisuusmaiden utopioista. Tietoyhteiskuntaa on myös kuvattu vuosisatamme viimeiseksi suureksi ideologiaksi ja siirtymäideologiaksi uudelle vuosituhannelle. Viimeaikoina tietoyhteiskunta -termin eteen on - onneksi - etsitty käsitettä moniarvoistavia attribuutteja. EU on puhunut solidaarisesta tietoyhteiskunnasta. Suomessa opetusministeriö lanseerasi elämänlaadun tietoyhteiskunta-käsitteen. Voidaan silti kysyä, tuleeko meidän puhua nimenomaan tietoyhteiskunnasta esimerkiksi sivistys- ja kulttuuripolitiikan lähtökohtana.

Hermann Hessen Arosusi (1927) kertoo Harry Haller nimisestä miehestä, joka viettää eräänlaista arosuden eristäytynyttä elämää. Kirjassa Haller kertoo, ettei tiedon ja ymmärryksen puute ole hänen ongelmansa. Hän sanoo sitä vastoin kaipaavansa jotakin muuta: "elämystä, ratkaisua, sysäystä ja syöksyä". Alkukuvien jäljillä -teoksessaan Henri Broms kirjoitti alunperin Orwellin vuonna 1984, että "nyt, juuri tällä hetkellä, ei tarvitse kerätä lisää 'kovaa faktaa', koska sitä jo on; pehmeästä faktasta on nyt pula". Myös tietoyhteiskunnassa ihminen kaipaa arvoja, tunteita, intuitiota ja tietoa yhdistäviä kokonaisvaltaisia viitekehyksiä oman elämänsä selittämiseksi, tarkoituksen tavoittamiseksi.

 

Klassisen määritelmän mukaan tietoa on hyvin perusteltu tosi uskomus. Esimerkiksi yliopistoinstituution toiminta rakentuu tuon määritelmän kivijalalle, ja hyvä niin. Ahtaasti nähtyinä tieto ja totuus ovat kuitenkin, kuten Antti Eskola on kirjoittanut, kovia ja pöyhkeitä sanoja. Sokraattista tietoa oman tiedon rajallisuudesta ja tähän liittyvää keskustelun ylläpitämisen taitoa voidaankin pitää paitsi viisauden määritelmänä myös sivistyksen mittana.
Tieteellisen tiedon sosiologia korostaa, ettei tieto ole riippumattomina toimivien yksilöiden konstruoimaa vaan ryhmien tuottamaa, vuorovaikutuksessa syntyvää. Samalla tutkimus tapahtuu yhä useammin erilaisista osaajista koostuvissa monialaisissa, ongelmakeskeisesti - ei tieteenaloittain - organisoituneissa tutkimusryhmissä ja -verkostoissa, joissa erityisosaamisen hyödyntäminen edellyttää kykyä yhteistyöhön. Uuden tiedon tuottaminen organisaatioissa ja työyhteisöissä tapahtuu vastaavalla tavalla.

Nykykulttuurissa erikoistuminen merkitsee yhä suurempia kommunikaatio-ongelmia erikoistuneiden tietojärjestelmien välillä. Näitä on kuitenkin pyrittävä aktiivisesti ratkaisemaan, sillä erikoistunut tieto ei ole itsessään ja muusta tiedosta eristyneenä suorituskykyistä, yhteiskunnallisesti vaikuttavaa eikä taloudellisesti tuottavaa. Ekspertit ja spesialistit tarvitsevat toisiaan, ja organisaatiot ja yhteiskunnat tarvitsevat erityisosaajien vuorovaikutuksesta kumpuavaa synergiaa ja luovuutta.

Saksalaisfilosofi Hans-Georg Gadamer pitää tosin sivilisaatiomme väistämättömänä kehityslakina lisääntyvän tieteellisen erikoistumisen tuottamaa sivistyksen (Bildung) rappiota. Tiedepolitiikka-lehti on kuitenkin perinteisesti pyrkinyt vastustamaan tätä "väistämätöntä". Pyrkimys erikoistuneiden tietojärjestelmien väliseen dialogiin ja, tässä mielessä, sivistyksen vaaliminen ja tiedon vaikuttavuuden edistäminen kuuluvat lehden kantaviin periaatteisiin.
Modernin tieteenfilosofian "comtelaiseen" perintöön kuuluu ajatus siitä, että tieteellinen tieto on tietoa keinoista, kun päämäärä on annettu. Esimerkiksi Richard Rorty on hahmotellut tällaisen teknokraattisen rationaalisuuden vastapainoksi humanistista rationaalisuutta, joka on pikemminkin - tai vähintään yhtä paljon - kiinnostunut yhteiskunnallisen toiminnan tavoitteista ja päämääristä kuin keinoista. Tiedepolitiikka-lehti edustaa jatkossakin myös tällaista humanistista rationaalisuutta eli foorumia niin tieteen kuin yhteiskunnankin perimmäisistä tavoitteista keskustelemiseksi. Lisäksi Tiedepolitiikka on foorumi keskustelulle tieteenfilosofian niin epistemologisista kuin eettisistäkin ulottuvuuksista.

 

Tämä on ensimmäinen pääkirjoitukseni Tiedepolitiikka-lehden päätoimittajana. Dosentti Osmo Lampista ja häntä edeltäneitä päätoimittajia ja muita lehden tekoon osallistuneita on kiittäminen siitä, että Tiedepolitiikka on virkeä ja luettu lehti sekä näkemyksellisten keskustelujen foorumi. Olkoon tavoitteemme säilyttää se edelleen sellaisena.

Helsingissä 17. päivänä maaliskuuta 1999
Jussi T. Koski

 

Takaisin ylös